Arkkitehti oli minun haaveammattini koulussa ja lukiossa, mutta lukiossa aloin kaivaa unelmilleni kuoppaa. Lukion pitkän matematiikan luokalla minulla ei ollut kavereita eikä opettajan opetustapa ollut minulle sopiva. Tuntuikin, etten oppinut siellä riittävästi. Viihtymisen kannalta oli hyvä päätös vaihtaa pitkä matematiikka lyhyeen, mutta koin sen samalla sulkeneen minulta arkkitehtuurin laitoksen ovet, sillä vastassa olisi pitkän matematiikan kokeeseen perustuva matematiikan koe.

Lukiossa olin ihan hyvä, mutta en riittävän hyvä, että minulla olisi ollut lyhyen matematiikan lähtöpisteillä toivoa päästä arkkitehtuurin laitokselle. Joten hylkäsin tämän unelman ja jäin tuuliajolle. En tiennyt mikä muu minusta voisi tulla, enkä kokenut saaneeni kunnollista uraohjausta. Tiesin, että arkkitehdiksi oli mahdollista päästä myös pääsykoekiintiössä, mikäli olisi riittävän hyvä. Seurailin parhaiden pääsykoetöiden näyttelyitä vuosia, ja mietin, etten koskaan olisi riittävän hyvä tuohon kiintiöön. Ne työt olivat todella upeita vuosi toisensa jälkeen. Kävin lukion jälkeen ammatinvalintapsykologilla, jossa uskalsin kertoa tämän unelmani. Hän katsoi ylioppilaspaperini ja sanoi sen jälkeen: "Olisiko sinulla realistisia unelmia? Et sä tyhmä ole, mutta et sä näillä mihinkää pääse". En mennyt sille vastaanotolle enää uudelleen.

Päädyin muutaman eri opiskelukokeilun jälkeen yökerhoon töihin, ja tuon työn ohessa aloin opiskelemaan restonomiksi. Ajattelin, että sitä kautta voisin edetä urallani esim. ravintolapäälliköksi. Jo ennen valmistumistani tiesin, etten halua olla siellä. Olin väärässä paikassa ja vihasin työtäni. Tein kuitenkin tutkintoni loppuun eli minulla on myös hotelli- ja ravintola-alan liikkeenjohdon restonomin koulutus.

Sinä vuonna kun valmistuin restonomiksi, aloin pikkujoulukauden hirveässä työrupeamassa haaveilla arkkitehtuuriin hakemisesta. En aluksi kertonut unelmastani kellekään, ja ajattelin kokeilla, ja jos olen edes lähellä sisäänpääsyä, menen seuraavana vuonna valmennuskurssille. Sen hetkiseen palkkaani nähden nuo valmennskurssit olivat todella kalliita.

Pikkujoulukauden edetessä työahdistukseni kasvoi valtaviin mittasuhteisiin, ja päätin, että nipistän kaikista kuluistani niin paljon, että saan maksettua itselleni valmennuskurssin kevääksi. Opiskelin itsenäisesti pitkän matematiikan ja samalla valmentauduin kuvataidekurssilla. Tuona keväänä olin aivan superväsynyt suorittaessani yötöitä, edellisen opintojen lopputyötä ja tuota valmennuskurssia yhtä aikaa.

Ennakkotehtävien läpäisyn jälkeenkään en vielä kertonut kellekään. Minua jännitti se matematiikan koe. Olinko oppinut riittävästi? Matematiikan koe meni kuitenkin läpi helposti (Haaveileville tiedoksi: se ei ole kovin vaikea!). Edessä olisi siis pääsykokeet. En ollut koskaan aikaisemmin ollut mistään niin motivoitunut! Vihdoin kerroin vanhemmilleni ja tietenkin töissä (jotta pääsen pääsykokeisiin :D). Töissä yllätyttiin, sillä kukaan ei edes tiennyt minun olevan kuvataiteellisesti lahjakas. Ravintola-ala ei varsinaisesti ollut se työ, missä olisi luontaiset kyvyt tulleet esiin. Töistä tovotettiin kovasti onnea pääsykokeisiin. Isäni suhtautui hyvin varauksella ja toppuutteli intoani, sillä hän tiesi, että tuonne oli lähes mahdotonta päästä ensimmäisellä yrityksellä. Etenkin, kun minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia todistus+ pääsykoe valinnan kiintiöön, vaan ainoa mahdollisuuteni oli päästä sisään todella pienessä pääsykoekiintiössä. Ja tiesin sen itsekin: mahdollisuudet olivat todella pienet. Pelotti. Jännitti. Ja samalla minua ajoi eteenpäin aivan valtava sisäinen palo. Koin että olin vihdoin menossa kohti sitä uraa minne kuulun.

Pääsykoeviikko oli todella innostava ja stessaava kokemus. Jännitti ihan hirveästi. Olin niin kyllästynyt senhetkiseen työhöni, että en uskaltanut edes kuvitella, miltä tuntuisi jos en pääsisi sisään. Kieltäydyin ajattelmasta sitä vaihtoehtona. En uskaltanut. Pääsykokeita tehdessäni minusta tuntui että työni olivat aivan hirveitä. Yhtä 3D-askaretelua laatikkoon pakatessani muistan vieläkin kuinka nauroin itsekseni sille, sillä se tuntui niin epäonnistuneelle. Omista tunteistani huolimatta pääsykokeet menivät erinomaisesti. Minä tein sen! Pääsin opiskelemaan ensimmäisellä yrityksellä. Soitin ensimmäisenä isälleni: hänen oli aika syödä sanansa, etten piirtämällä elättäisi itseäni. Olin juuri piirtänyt itseni sisälle opiskelemaan unelma-ammattiani! Aivan mieletöntä!

Opiskeluaika oli aivan supermielenkiintoista. Arkkitehtuurin opinnot ovat työläät, suorastaan raastavat. Mutta samaan aikaan ne ovat aivan mielettömän mukaansatempaavat ja antoisat. Opiskelu on monelle arkkitehdille se kaikkein luovin aika, sillä silloin työelämän vaatimukset ja budjetit eivät vielä rajoita luovuutta.

Opinnot sujuivat hyvin. Valmistuin kandiksi kolmessa vuodessa tavoiteajan mukaisesti. Siinä välissä sain ihanan poikani, ja tästä syystä kandi+maisteri otti yhteensä 7vuotta. Samaan aikaan kartutin osaamistani työskentelemällä arkkitehtitoimistossa isojen julkisten uudiskohteiden ja korjaushankkeiden parissa. Yhä edelleen olen tuossa samassa toimistossa töissä. Pidän työpaikastani ja työstäni.

ArkkiTalent viittaa sanana Arkkitehtuuriin ja valkoiseen paperiarkkiin joka odottaa suunnittelijaa. Talent taas viittaa siihen, että uskon meissä jokaisessa asuvan oman elämän parhaan asiantuntijan suunnitteluun. Joten syntyi ArkkiTalentin Suunnittele Unelmakotisi -verkkokurssi, jossa jokainen voi olla oman elämänsä arkkitehti.

Kurssi tukee asiakkaan tuikitärkeää omaa luovaa prosessia kodin suunnittelussa. Kurssin avulla saat teoriatietoa arkkitehtuurista, onnistut kartoittamaan omat toiveet ja haaveet tarkemmin kuin vain perinteisellä "kynä ja ruutupaperi" -piirtämisellä. Kurssilla opit myös mallintamaan 3D mallia ja voit näin kokeilla syntyneitä ideoitasi ja niiden vaikutusta suunnitteluun.

Suunnittele Unelmakotisi -verkkokursin tarkoitus on se, että asiakas osaa itse luoda unelmakodistaan tarkan ja toteutuskelvollisen luonnoksen. Tarkan luonnoksen avulla on paljon nopeampi ja helpompi jatkaa ammattilaisen kanssa kohti rakennuslupaa ja toteutuskuvia. Näin asiakas saa itse suuremman roolin oman kodin suunnittelussa ja säästää myös selvää rahaa sillä, että lukemattomia luonnoskierroksia ei tarvitse teettää ammattilaisella. Sillä paras versio unelmakodista syntyy vain kokeilemalla.

Suunnittelu on luova prosessi jossa vertaistuki ja mentorointi ovat todella tärkeä osa prosessia. Siksi ArkkiTalentin myötä haluan tarjota myös yhteisöllistä kokemusta kurssilaisille, jotta he voivat yhdessä pallotella ideoita, kommentoida - ja tätä kautta auttaa muita kurssilaisia suunnittelussa. Tämä tapa suunnitella perustuu siihen, miten arkkitehtuuria opetetaan myös yliopistossa. Esimerkiksi Instagramissa on paljon tilejä, joissa oman kodin suunnittleun prosessia on kuvattu, kerrottu, pohdittu ja ne sisältävät paljon arvokasta tietoa tuleville oman kodin suunnittelijoille ja rakennuttajille. Tämä tieto on kuitenkin valitettavan hajannaista, eikä näin ollen kovin helposti löydettävissä. ArkkiTalent haluaa vastata tähän tarpeeseen ja tuoda oman kodin suunnittelijat ja rakennuttajat yhteen.